Gradupuserrus päättyi tarkkaan ottaen 29.4., pari tuntia ennen kuin oli lähdettävä lentokentälle ja sieltä Dubliniin, Irlantiin. Viikon loma vihreällä saarella oli loistavasti ajoitettu ja tuli suureen tarpeeseen. Leivoksia matkalla ei juuri syöty, mutta kaikenlaisia muita makeita ja suolaisia herkkuja niidenkin edestä. Jos lähtisitte seuraamaan jälkiäni ympäri Irlannin saarta suupielistäni pudonneita murusia seuraten, niin päätyisitte ainakin näihin paikkoihin:
Irlantilaiset paikannimet ovat pitkiä, vaikeasti äännettäviä ja vielä vaikeammin mieleen painettavia. Yllä olevassa kuvassa olevan sitruunapiirakan kermavaahdolla nautin mahdollisesti kaupungissa nimeltä Ballaghaderreen, mutta yhtä hyvin se saattui olla jokin muukin. Joka tapauksessa paikka sijaitsi Mayon kreivikunnassa. Tai ainakin sen lähellä. Siis joka tapauksessa lähempänä Mayoa kuin esimerkiksi vaikkapa Nakkilaa. Kahvilan nimestä teidän on turha enää edes unelmoida tässä vaiheessa.
Etualalla näkyvä piirakka on minun, taka-alalla siintävä irlantilaisen, joka natiivin viekkaudella tilasi omansa raparperi-semifreddon kera. Seurueen kolmannen, suomalaisen, piirakan makua en valitettavasti muista, ehkä omena? Neljäs, hänkin suomalainen ja tylsimys, tyytyi pelkkään kahviin. Satun seurustelemaan viimeksi mainitun tylsimyksen kanssa, joten olen sikäli saanut elämässä hyvät kortit, että saan yleensä aina syödä sen viimeisen palan kakkua.
Alla vielä sitruunapiirakkani lähikuvassa. Hyvää oli.
Huoltoaseman karkkihyllyssä matkan varrella Dubliniin minua tervehtinyt Moro-suklaapatukka oli vaan ihan pakko ottaa mukaan. Patukka oli kuin Twixin (eli oikeasti RAIDERIN) ja Marsin rakkauslapsi, ja siinä oli vaatimattomat noin 700 kaloria sadassa grammassa. Ehdin syödä suklaan ennen kuin älysin ottaa kuvan. Kuvassa siis tyhjä kääre.
Alla olevassa kuvassa ei suinkaan ole Titanicin upottanut jäävuori, vaan Dublinin kasvitieteellisen puutarhan kahvilassa syömäni pavlova. "Jaoin" sen jälkiruokia vihaavan tylsimys-poikaystäväni (joka on kyllä muilla elämän osa-alueilla ihan ok) kanssa, eli päädyin syömään siitä noin kolme neljäsosaa. Ja tämä noin tunnin kuluttua Moro-patukasta. Joku voi ajatella, että tämä oli virhe, mutta pahempaa on tulossa.
Tässä vielä muiden syömiä herkkuja kasvitieteellisen kuppilasta. Irlantilainen söi strudelin, joka on leivonnaisena minun kirjoissani rikos leivonnaiskuntaa kohtaan, sillä siinä on muuten ihan hyvä omenapiirakka menty pilaamaan rusinoilla. Irkun suomalainen morsmaikku söi marenkipiirakan, joka oli muuten hyvä, mutta marenki ei ollut paistunut tarpeeksi. Sama vika pavlovassa, muuten.
Lisäksi pari yleiskuvaa kahvilan tarjonnasta. Kaikkea ei pystynyt maistamaan, vaikka mieli olisi tehnyt.
Päivän kakku-extravaganza ei kuitenkaan ollut vielä lähelläkään loppuaan. Tämän megakeksin nautimme Avoca-tavaratalon yläkerrassa olleessa kahvilassa. Avoca on kiva paikka shoppailla, vaikkakin hiukan twee. Jos ette tiedä mitä on twee, niin katsokaa täältä, tai täältä.
Sitten oli pohjakosketuksen aika. Ostin poikaystävän kanssa "puoliksi" kahdeksan macaronia, joista hän söi kaksi ja minä kuusi! Macaronit olivat hyviä, mutta eivät vetäneet vertoja Pariisin Laduréen ruusu-inkivääri-orgasmille. Makuina oli ainakin appelsiini-inkivääri, kookos, vanilja, kahvi, ööö, joku suklaa, joku muu ja vielä joku. Ai niin ainakin pistaasi! Hinta oli 1,50e kappale, eli macaronit ovat aikalailla samoissa hinnoissa ympäri Länsi-Eurooppaa. Pariisissa maksoivat muistaakseni 1,70e. Helsingistä Chjokolta saa kuulemma eurolla. Pitää käydä tarkistamassa lähiaikoina.
Matkallamme Clairen kreivikunnassa Burrenin alueella eksyimme oudosti suomalaiselta kuulostavaan Linnane-nimiseen paikkaan. Linnanesta sai Linnalla-nimistä paikallisesti tuotettua jäätelöä. Valitsin mauksi hunajakennon, joka olikin oikein miellyttävä, yhtä lähellä karamellin makua kuin hunajaa ollut tuttavuus. Jäätelön syöminen osoittautui oikeaksi peliliikkeeksi, kun seurueen muut kolme jäsentä selasivat nälkäkiukussa Lonely Planetia etsien kivaa lounaspaikkaa lähialueelta (sellainen löytyikin, mutta palvelu oli aika hidasta, joten jäätelö vatsassa oli helpompi hymyillä).
Matkan viimeinen kakkuetappi oli Kate's Place Galwayn eräässä esikaupungissa sijainneessa ostoskeskuksessa, eli ostarissa. Paikan pitäjä Kate oli seurueen natiivien tuttava ja erityisesti Katen tunisialaista appelsiinipiirakkaa oli ehditty kehua minulle etukäteen jo useampaan otteeseen. Hyvää se olikin, erittäin mehevää ja tarjoiltiin tietysti irlantilaiseen tapaan tuhdin kerman kanssa. Oman jännän koukkunsa piirakaan toivat kuivatut neilikat.
Naisten nauttiessa tunisialaista herkkuaan kannettiin herroille lajitelma kahvilan kakuista. Ketään ei varmaan yllätä, kun kerron, että minä päädyin lopulta syömään oman piirakan palani lisäksi noin puolet kakkulajitelmasta. Päälimmäisenä mieleen jäi kotoisen masa-liisan hengenheimolainen, eli mokkapala, miinus vain se mokka.
En ole uskaltautunut vaa'alle matkan jälkeen, mutta olen tuntenut itseni lähinnä leivitetyksi porsaankyljykseksi. Aion siis lähiaikoina ottaa hiukan kevyemmin, mihin tosin tässä tapauksessa riittäisi kakkuannoksen pudottaminen yhteen palaan päivässä. Tavoitteeni on kuitenkin kova: aion pitää ainakin yhden kokonaan kakuttoman ja leivoksettoman päivän viikossa.
Tulevana viikonloppuna olen taas suuntaamassa Poriin, jonka leivostarjonnasta saatte maistiaisen ensi viikon alussa.
