sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Suklaa-aprikoosileivos

Nyt kun suklaan makuun kerran on päästy, niin jatketaan sitten samalla linjalla. Vaikka saattaakin olla, että tämänkertaisen suklaaöverin jälkeen ei hetkeen huvita edes nähdä mitään ruskeaa.


Tekisi melkein mieli heti kättelyssä antaa miinuspisteitä siitä, että Fazerin suklaa-aprikoosileivos, niin kuin ilmeisesti kaikki muutkin Fazerin leivokset, on vähälaktoosinen. Tai siis saa se leivos olla vähälaktoosinen, mutta minun ei tarvitse sitä tietää, ellen erikseen kysy. Fazerin pirtsakasti teitittelevä myyjätär muisti oikein huikata perään, että molemmat ostamani leivokset (toinen oli bebe Mikalle) ovat vähälaktoosisia. Siihen onnelliseen 83 prosentin laktoosia sietävään suomalaisten enemmistöön kuuluvana en halua ajatella löysää kakkaa ja ilmavaivoja ostaessani suklaaleivosta. Aika pikkumaista rutkuttaa tällaisesta asiasta, myönnän. Satun vain kuulumaan vähälukuiseen ja epäsuosittuun allergiaoppositioon, jonka jäsenet kieltävät kaikkien ruoka-aineallergioiden olemassaolon. Yksi keskeinen allergioiden syntyyn vaikuttava tekijä on ylihygieenisyys, eli hyvät ihmiset, imuroikaa ja peskää käsiänne vähemmän, kaivakaa nenäänne enemmän ja lakatkaa tuijottamasta maitopurkin päiväyksiä ja syömästä vakuumipakattua roskaa!

Mutta se leivos. Hintaa oli odotuksia nostattavat 4 euroa 90 senttiä. Lähemmässä haarukoinnissa leivos paljastui silkaksi suklaamousseksi ja ehdin jo epäillä, että Amican jälkkäri ja Fazerin leivos olivat vahingossa vaihtaneet paikkaa jossakin mystisessä konsernin sisäisessä hässäkässä. Ehdin pistellä suklaamoussea epätoivoon saakka, kunnes haarukkani vihdoin saavutti leivoksen aprikoosisydämen. Tunne oli varmasti TÄYSIN samanlainen, kuin päiväkausia kuumuutta hehkuvassa hiekkaerämaassa raahautuneella matkalaisella, joka vihdoin löytää keitaan, vain huomatakseen, että kameli on kakannut lähteeseen (jo toinen kakka-aiheinen assosiaatio tässä kirjoituksessa, suklaa saa selvästi mielikuvitukseni laukkaamaan). Aprikoosihilloke tuli siis aivan liian myöhään, olin jo täysin lyöty ja menettänyt haluni elää. Aprikoosi ei enää kyennyt raikastamaan suklaamoussen tukkimia makunystyröitäni. Sanomattakin selvää on tietysi, että söin leivoksen joka tapauksessa loppuun.

Keskeisiä ongelmia olivat siis aprikoosisydämen huono asemointi leivoksen väärälle reunalle, eli sille, josta en aloittanut syömistä, moussen makeus, ja leivoksen yleinen ylimousseisuus. Leivos oli siis sanalla sanoen yksitoikkoinen, paremmat suhteet ja hiukan pienempi koko (ja sitä myötäilevä alempi hinta) olisivat voineet pelastaa paljon. Jos nyt jotain positiivistä pitää sanoa, niin ainakin leivos oli vähälaktoosinen.

Annan kuitenkin armon käydä kohtuuttomasta nipottamisesta tällä kertaa, joten Fazerin suklaa-aprikoosi-täräys saakoon kolme Ingmanin Into -merkkiä viidestä.

torstai 10. maaliskuuta 2011

Madagascar

Tiedän, pitäisi hiukan tiivistää tahtia blogipäivitysten kanssa. Tämänkin leivoksen syömisestä on jo pari viikkoa. Onneksi minulla on hyvä muisti, mitä sokeriin tulee.

Voiko olla totta, että tässä on kyseessä blogini ensimmäinen suklaaleivos? Piti oikein käydä tarkistamassa kaikki aiemmat merkinnät. Löytyihän sieltä se chiloe, mutta sen suklaisuus oli sen verran nimellistä, että sitä ei lasketa. Jos chiloe asettuisi janan yhteen päähän, niin madagascar olisi sitten siellä vastakkaisessa päässä, mitä suklaan käyttöön ja makuun tulee. Ja mitäpä muuta voisi odottaakaan Chjokolta, leivoksen valmistajalta, joka on yksi Helsinkiin viime vuosina syntyneistä pienistä suklaamanufaktuureista.  

Madagascar oli silkkaa  suklaata alusta loppuun. Päällä oli lähes peilinkirkas kerros tummaa suklaata, jonka alta paljastui kerroksittain eri vahvuista suklaata ja kaiken keskeltä valkosuklaasydän. Päällimmäisenä olleen tumman suklaan hienoinen katkeruus taittoi mukavasti muiden kerrosten makeutta, joten öklöefekti väistettiin onnistuneesti. Makujen kokonaisuus oli moniulotteinen ja täyteläinen, ja varsin aikuinen. Lapsille tämä komeus tuskin maistuisi. Leivos lähenteli suklaisessa dekadenssissaan leivosmaailman aikuisviihdettä. Valuvasta valkosuklaakeskuksesta ottamani valokuvat ovat mielestäni niin lähellä pornoa, kuin leivoskuvat voivat olla. Pitäisiköhän tälle postaukselle asettaa ikäraja?

Edellä esitetystä suklaata tihkuvasta ylistyslaulusta huolimatta madagascarissa oli jotain vakavaa, jopa hiukan tosikkomaista. Oli miten oli, en edes keksimällä keksinyt mitään järkevää moitittavaa, edellä mainittua, varsin pikkumaista huomautustani lukuunottamatta, ja koska en halua päätyä samanlaiseksi ihmisraunioksi, kuin poikaystäväni, joka antaa kaikelle maan ja taivaan välissä 7,5 pistettä Gazzetta dello Sportin -asteikolla, annan madagascarille täydet pisteet. Siis viisi shunga-piirrosta viidestä (katson tätä kirjoittaessani tv:stä Martin Beck -elokuvaa "Japanilainen maalaus").