Macaron

Noh... Ensimmäinen kerta meni tietysti penkin alle. Oli aatonaatto ja olin saanut, todennäköisesti jostain lifestyle-blogista tai akkainlehdestä, ihanan idean korvata avoanopin ja avoanoppipuolen joululahjat omatekoisilla macaron-leivoksilla. Kuten yleensä, en ollut vaivautunut lukemaan reseptiä hyvissä ajoin etukäteen, joten en ollut erotellut valkuaisia keltuaisista edellisenä iltana jääkaappiin ja aikataulusuunnittelmani oli muutenkin vähintään epärealistinen. Kaikki näytti menevän hyvin siihen saakka, kun ensimmäinen satsi keksejä tuli uunista. Macaron-keksini eivät nousseet alkuunkaan, vaan jäivät huokoisiksi pieniksi kikkareiksi.

Ja sitten oli se täyte: Käyttämässäni ranskalaisessa reseptissä käytettiin kermasta termiä crème liquide, jonka ilman muuta oletin olevan meikäläistä vastaavaa. Ilmeisesti kyseessä on kuitenkin kotoista kermaa tanakampi tavara, sillä ganacheni jäi suklaakeitoksi. Yritin pelastaa tilannetta lisäämällä litkuun kermaa ja yrittämällä vatkata sitä vaahdoksi. Tuloksena oli juoksettuminen, ja jokin, joka muistutti ikävästi ripuliulostetta. Vessanpönttöön siis. Pahaksi onnekseni tavara ei kuitenkaan tahtonut mennä alas ja pelkäsin aiheuttaneeni viemäritukoksen, aatonaattona kaikista päivistä (vasta paljon myöhemmin samana iltana, noin viidennellätoista vedolla, sain viimeisenkin pökäleen häviämään pöntöstä).

Reseptissä kehotettiin kaatamaan leivinpaperin ja pellin väliin vettä, jotta macaron-keksit olisi helpompi irrottaa paperista. Sillä aikaa kun taistelin täytteen kanssa olivat keksini ehtineet imeä liikaa vettä ja muuttuneet tahmeiksi pesusieniksi. Olin erittäin lähellä täydellistä hermoromahdusta, mutta jotenkin ihmeen kaupalla keräsin itseni ja kyhäsin nopeasti voikreemin macaronien täytteeksi, siis niiden, jotka olivat vielä syömäkelpoisia. Maut, suklaa ja inkivääri-ruusu, olivat kohdallaan, mutta rakenne jätti aika lailla toivomisen varaa.

Toisella kerralla onnistuin jo vähän paremmin. Tein kaksi pellillistä inkivääri-macaroneja, joista tosin unohdin inkiväärin. Ensimmäinen pellillinen onnistui täydellisesti, kakkospellillinen halkeili kummallisesti, mutta oli kuitenkin syötävissä. Valkosuklaa-ruusu-ganache ei taaskaan tahtonut asettua, vaikka laitoin valkosuklaata kaksinkertaisen määrän reseptiin nähden (kun kaivoin töhnän jääkaapista seuraavan päivänä, oli sen konsistenssi täydellinen, siispä tarinan opetus: suunnittelu, ennakointi ja vielä kerran suunnittelu). Jouduin sipaisemaan ganachea keksien väliin lähinnä nimellisen määrän. Onneksi ruusuvettä täytteeseen oli lurautettu sen verran, että pienelläkin määrällä päästiin vähän liian lähelle tavaratalon hajuvesiosasto -efektiä.

Vihdoin viime sunnuntaina ryhdyin kolmanteen yritykseen, joka erään viidakon sananlaskun mukaan on se, joka sanoo toden. Täytteen mauksi valikoitui mango-mascarpone, suklaan kanssa lutraamisesta kun olen saanut vähäksi aikaa tarpeekseni. Tälläkään kertaa katastrofi ei ollut kaukana, sillä macaronit oli tarkoitus asettaa tarjolle kello kolme, leivontahommiin ryhdyin noin kello kaksitoista ja täytteen jähmettymiseen vaadittiin ohjeen mukaan kolme tuntia. Kekseistä tuli täydellisiä. Täyte oli aiheuttaa minulle harmaita hiuksia, sillä vaikka se jähmettyi ennätysajassa, muistutti se rakenteeltaan lähinnä eilistä kaurapuuroa. Mutta kun täytteen pursotti keksien väliin meni se täydestä kuin väärä raha. Lisäksi sitä jäi kulhon pohjalle iltapalaksi lusikoitavaksi (sokeria, kanamunaa, mangoa ja mascarponea, nam).

Koska pidän nyttemmin itseäni lähes täysin oppineena macaron-maakarina, tässä käyttämäni resepti ja muutamia käytännön neuvoja:

MITEN TEHDÄ (LÄHES) TÄYDELLISET MACARONIT

• 2 munanvalkuaista (erotetaan keltuaisista edellisenä iltana ja annetaan seisoa jääkaapissa yön yli)
• 60g mantelijauhoja
• 110g tomusokeria
• 20g hienoa sokeria
• elintarvikeväriä reseptin mukaan (jauheena)

Valkuaiset kannattaa ottaa jääkaapista noin puoli tuntia ennen vatkaamista, sillä ne vaahtoutuvat paremmin huoneenlämpöisinä. Mantelijauhot ja tomusokeri sekoitetaan keskenään. Valkuaiset vatkataan kovaksi vaahdoksi. Vatkaamisen yhteydessä lisätään pikkuhiljaa hieno sokeri ja lopuksi elintarvikeväri. Jauho-tomusokeri-seos siivilöidään ja sekoitetaan valkuaisvaahtoon. Kun taikina on valmis, se tungetaan (yritin miettiä sopivampaa verbiä, mutta en keksinyt) tyllaan. Leivinpaperi kiinnitetään peltiin pienillä sipaisuilla taikinaa, jonka jälkeen taikina pursotetaan vähän kahden euron kolikkoa suuremmiksi pyörylöiksi. Reseptin lähteen (Laroussen L'atelier Macarons) mukaan taikinasta tulee noin kolmekymmentä pyörylää, mutta itse saan ainakin reilusti enemmän. Parillinen määrä on tietysti järkevä, mutta parittomuus ei ole suuri ongelma, sillä laadunvalvontaa pitää toki harjoittaa.

Kun pylleröt on pursoteltu, pitää niiden antaa levätä kuivassa paikassa ainakin tunnin. Keittiössä on usein liian kosteaa, joten itse suosin makuuhuonetta. Keksejä paistetaan 150 asteessa noin 12 minuuttia. Ne saa helposti irti leivinpaperista esimerkiksi suihkuttamalla paperin alle suihkepullolla vettä. Tai sitten voi vain odottaa, kunnes keksit ovat jäähtyneet, jonka jälkeen ne yleensä irtoavat helposti paperista. Kärsivällisyys ei kuitenkaan kuulu hyveisiini.

Täytteiden suhteen en voi väittää olevani mikään asiantuntija, kuten yllä on käynyt ilmi. Macaronit voi täyttää esimerkiksi erilaisilla suklaatahnoilla ja hilloilla, joita voi valmistaa itse tai ostaa valmiina kaupasta.